Siirry suoraan sisältöön

Suomalaista iskelmää valtavirrasta poikkeavasti

Sääksmäen kesän musiikkipäivillä raikaa kotimainen iskelmä. Musiikkitapahtuma ei kuitenkaan ole kuin mikä tahansa musiikkitapahtuma, sillä Sääksmäki Soi -tapahtumassa ei soiteta valtavirtamusiikkia ja se pyrkii tekemään tapahtumasta kokonaisvaltaisen kulttuurikokemuksen. Se onkin todellinen kulttuurin arvostajien kesätapahtuma.

Tapahtumassa on kuultu kuuluisia muusikoita

Musiikkipäivien esiintyjinä on esiintynyt edellisinä vuosina huippumuusikoita, kuten viulutaiteilija Kaija Saarikettu ja Nielsen-kilpailun voittajaa klarinetisti Olli Leppäniemeä. Muita esiintyjiä ovat olleet muun muassa oopperalaulaja, baritoni ja bassobaritoni Juha Kotilainen, sekä Mirka Malmi, joka on Radion sinfoniaorkesterin viulisti ja aktiivinen kamarimuusikko.

Musiikkitapahtuma keskittyy iskelmämusiikin lisäksi myös klassiseen musiikkiin. Tapahtuman valtavirrasta poikkeavat huippuesiintyjät, kulttuuriteema ja luonnonkauniit maalaismaisemat Vanajanveden äärellä tekevät tapahtumasta loistavan yhdistelmän kulttuuria, musiikkia ja Suomen suvea.

Suomen kaunis kesä on loistava aika musiikkitapahtumalle.